Hevosen ruoansulatus

Ruoansulatus alkaa itse asiassa jo siinä vaiheessa kun hevonen ottaa rehua suuhunsa käyttäen huuliaan ja etuhampaitaan. Nimittäin siinä yhteydessä käynnistyy syljen eritys. Rehun ollessa suussa hevonen alkaa poskihampaillaan, kuten ihminenkin, pureksia rehuaan. Silloin rehuun sekoittuu sylkeä, eli hienommin sanottuna emäksistä ruoansulatusnestettä. Ruotsalaisen kemistin Jöns Jacob Berzeliuksen mukaan nimetyn ptyaliinin avulla rehun tärkkelystä autetaan muuttumaan mallassokeriksi, sitten rypälesokeriksi (eli glukoosiksi). Glukoosi voi imeytyä vereen.

Voidaan ajatella, että hevonen hienontaa ruokansa täydellisemmin kuin mikään muu kotieläin.

Hevonen erittää paljon sylkeä rehuun. Syljen määrä riippuu siitä, minkä laatuista rehua eläin syö. Esimerkiksi kuivassa korsirehussa tarvitaan paljon enemmän sylkeä kuin väkirehuun. Tästä voidaan tehdä päätelmä, että hevosen tarvitessa paljon sylkeä, se tarvitsee paljon vettä. Kovasti hikoilleen ja siinä yhteydessä paljon nesteitään kuluttaneen hevosen, suomeksi sanottuna janoisen hevosen, on vaikeata rouskuttaa kuivaa korsirehua ellei se ensin saa janoaan sammutetuksi. Vanhan kansan arvion mukaan hevoselta kuluu yhden kilogramman korsirehukilon syömiseen puolisen tuntia.

Suusta hienonnettu, kostutettu ja osittain pehmennyt rehu kulkeutuu ruokatorvea pitkin mahalaukkuun. Sen etuosassa syljen vaikutus jatkuu, ja samalla rehussa olevat käyteaineet alkavat vaikuttaa. Sinä aikana osa tärkkelyksestä hajoaa mallassokeriksi (eli maltoosiksi), ja se taas hajoaa glukoosiksi, joka sitten alkaa imeytyä mahalaukun hiusverisuoniverkoston kautta vereen.

Ruoan kulkeutuessa mahalaukussa eteenpäin, se muuttuu happamaksi johtuen bakteerien toiminnasta (maitohappokäymisen), osaksi mahassa olevan suolahapon vaikutuksesta. Suolahapon tarkoitus on sulattaa valkuaisaineita ja hajottaa niistä aminohapoiksi. Lisäksi suolahapon tehtävä on rehussa mahdollisesti olevien haitallisten bakteerien vaarattomaksi tekeminen.

Hevosella on tilavuudeltaan melko pieni mahalaukku, mutta siellä oleva ruoka viipyy kauan. Se tarkoittaa, ettei hevonen voi yhdellä aterialla syödä varsin suuria rehumääriä.

Mahalaukun vuorottaiset supistumiset ja laajenemiset liikuttavat happaman "ruokapuuron" ohutsuoleen. Ohutsuolessa puuroon sekoittuu maksassa muodostunutta sappinestettä. Se on emäksistä. Se tekee ravinnosta jälkeen emäksistä. Samalla joukkoon sekoittuu mahasylkirauhasessa muodostuvaa haimanestettä. Haimaneste sulattaa valkuaisia ja tärkkelystä. Kaiken tuon lisäksi ohutsuolen seinämissä olevat pienet rauhaset erittävät suolinestettä. Se tehostaa haimanesteen vaikutusta. Ruoka imeytyy hyvin vereen ohutsuolen nukkaisen sisäpinnan hiusverisuoniverkoston kautta.

Ohutsuolen supistumis- ja laajentumisliikkeet kuljettavat ruokapuuroa kohti paksusuolta. Hevosella on parikymmentä metriä pitkä ohutsuoli, mutta ruoka kulkee sitä pitkin melkoisen nopeasti. Toisaalta paksusuolen alkuosa, umpisuoli, pitää ruokaa noin vuorokauden, ja paksusuolen loppuosa (jonka vanhanaikainen nimitys on lynkkysuoli, ja lääketieteellinen nimitys on koolon), viivyttää ruokaa noin kaksi vuorokautta. Paksusuolessa ruoan sulaminen tapahtuu paljolti bakteerien voimin.

Hevosen umpisuoli on noin 30 litraa ja umpisuolen loppuosa noin 60–100 litraa.