Hevosten värit ja tuntomerkit

Hevoset voidaan jakaa värin mukaan kahteen päätyyppiin: yksivärisiin ja sekavärisiin.

Hevosen väristä merkitään kantakirjaan ensin pohjaväri ja sen jälkeen tulevat pohjavärin tuntomerkit alla esitetyllä tavalla.

Hevosten värit

Hevosen karvapeitteessä saattaa olla yksittäisiä valkeita karvoja. Silloin merkitään pohjavärin jälkeen sekakarvoja, mutta jos niitä on vain jossakin ruumiinosassa, se on mainittava erikseen.

Muutamille pohjaväreille on ominaista, että selässä on tumma taikka musta juova, eli siima, ja joskus, vaikkakin melko harvoin, on sään yli poikkipäin kulkeva tumma juova, nimeltään lapajuova, eli kansanomaisemmin aasinristi. Nekin on merkittävä päävärin jälkeen, tai milloin on sekakarvoja, niiden jälkeen. Jos pohjavärissä on pyöreitä, tumman renkaan ympäröimiä täpliä, käytetään silloin nimitystä papumus. Tuo värivaihtelu näkyy useimmin vain voimakkaan ruokinnan aikana. Sen vuoksi epäselvää papumusta ei ole tarpeen mainita. Sen jälkeen mainitaan jouhien väri sen väristen hevosten kohdalla, joilla se (kuten esimerkiksi rautiailla), saattaa vaihdella. Lopuksi mainitaan päässä, kaulassa, rungossa ja jaloissa näkyvät valkeat merkit luetellen edestä taaksepäin ja ylhäältä alaspäin.

Yksiväriset hevoset

1. Rautiaat: karvapeite vaihtelevan ruskea. Niillä on usein siima, jouhet ovat joko valkoiset (liinakko, eli vaalea, tai liinahtava, eli hopeanharmaa), taikka hamppujouhet tai hamppuharja, jos ainoastaan harja on hopeanharmaa tai tumma, mutta päällimmäiset jouhet etenkin latvoiltaan vaaleat, tai sitten niillä on kulojouhet eli kuloharja, tai sitten jouhet ovat samaa väriä kuin pohja. Rautiaan jouhet eivät ole koskaan mustat. Rautiaita on useita eri värejä. Väriyhdistelmiä:
   1. Vaaleanrautias, jolla pohjaväri on vaaleanruskea, usein alaspäin vaaleneva. Silloin jalat voivat olla melkein valkoiset. Jouhet ovat tavallisesti joko valkeat tai vaaleat.
   2. Punarautias on sellainen, jolla pohjaväri on punertavan ruskea, kuten ketun selkäväri, ja jouhet ovat samaa väriä peitinkarvojen kanssa, tai ne ovat valkeat/vaaleat. Eri puolilla maata tätä yhdistelmää kutsutaan ruskeaksi tai punaiseksi. Punarautiaitten vaaleimmista yksilöistä saatetaan käyttää myös nimitystä vaaleanpunarautias.
   3. Tummanpunarautias on puolestaan sellainen, jonka pohjaväri on tummempi kuin punarautiaalla, ja enemmän punaisen vivahtava — kiillottamattoman kuparin väriä lähenevä. Sen jouhet ovat usein samaa väriä kuin peitinkarvat.
   4. Tummanrautias, jonka pohjaväri tummanruskea, ruostuneen raudan, maksan tai tervanväriä, joskus mustaakin lähenevä. Sen jouhet ovat usein punaruskeat. Tästä väriyhdistelmästä on useita paikallisnimityksiä, kuten: rautias, suoti ja puura.
   5. Savakko on suhteellisen harvinainen. Sen pohjaväri on vaalean tai tumman harmahtava, saven väriä lähenevä, useimmiten siima ja harmahtavat tai kulojouhet.
   6. Kulorautias: pohjaväri epämääräinen, vaaleampi tai tummempi, yleensä harmaaseen vivahtava, usein papumus. Väri vaihtelee eri vuodenaikoina ollen karvanvaihdon edellä vaalea, usein yhtä vaalea kuin vaalealla rautiaalla, ja sen jälkeen muuttuu tummemmaksi, mustaankin vivhvahtava (sysirautias). Jouhet ovat usein hamppu- tai kulojouhet.
   7. Kanelirautias, harvinainen tyyppi, on sellainen, jolla on ruunikon pohjaväri ja tummat jalat, mutta vaaleat tai harmahtavat jouhet.
2. Voikot: hyvin harvinaisia. Karvapeite on eri vivahteinen, mutta väriltään kellertävä joka lähenee voin väriä. Jouhet ovat valkoiset tai ainakin pohjaväriä vaaleammat.
3. Ruunikot: karvapeite eri vivahteinen punaisen ruskea, usein siima, jouhet aina mustat. Jalat tummat tai mustat. Vaaleakuonoisia ruunikkoja sanotaan jauhokuonoiksi. Eri puolilla Suomea ruunikkoa on voitu nimittää esimerkiksi mustaharjaksi, punaiseksi ja niedaksi (nieta). Myös ruunikoita on eri värisiä:
   1. Vaalea ruunikko on pohjaväriltään lähinnä vaaleanrautiasta, usein jauhokuono.
   2. Punaruunikko: pohjaväri on punaisen ruskea.
   3. Tumma ruunikko on sellainen, jolla pohjaväri on etenkin selkäpuolella tumma, tai harmaaseen vivahtava ruskea.
   4. Musta ruunikko on harvinainen. Sen pohjaväri on musta, mutta kuonossa, silmien seuduilla ja kupeessa on ruskeaa.
4. Hallakot ovat meillä hyvin harvinaisia. Niillä karvapeite on kuten voikolla, tai se on kellertävän harmaa, aina siimä, joka jatkuu sekä harjaan että häntään. Tyypillisesti sillä on tummat jalat, jouhet ovat mustat tai tummat vaikkakin päällysjouhet ovat useimmiten samaa väriä kuin karvapeitekin. Näissäkin on kaksi värikombinaatiota:
   1. Voikkohallakko, eli pohjaväri on vaaleankeltainen, lähinnä voikkoa.
   2. Petrakko on sellainen, jonka pohjaväri on vaalean kellertävän harmaa, kuten peuralla.
5. Mustat, karvapeite kuten jouhetkin ovat harmahtavat, ruskehtavat tai selvästi mustat. Joukko käsittää nämä neljä väriä:
   1. Hiirakko, jolla pohjaväri on harmahtavan musta kuin hiirellä tai variksella, useimmiten siima. Paikallisnimityksiä ovat hiirenkarva ja variksenmusta.
   2. Kulomusta, jonka pohjaväri on ruskehtavan musta, ikään kuin kulon polttama.
   3. Sysimusta, pohjaväri kiilloton musta.
   4. Kiiltomusta (meillä sangen harvinainen), pohjaväri on kiiltävä musta.
6. Valkoiset (hyvin harvinaisia), karvapeite syntymästä asti valkoinen, iho vaaleanpunainen, ja kaviot valkoiset.

Sekaväriset hevoset

7. Kimot, karvapeitteessä on pohjavärillisiin karvoihin sekoittunut valkoisia siinä määrässä, että valkoinen väri näkyy kauempaakin. Useat kimot vaalenevat vanhetessaan. Kimoja voi olla kaikissa väriryhmissä. Tavallisimmat ovat:
   1. Rautiaankimo, joka on rautiaan pohjaväri.
   2. Ruunikonkimo, jolla on ruunikon pohjaväri.
   3. Mustankimo (harmaa, meillä hyvin harvinainen), jolla pohjaväri on musta tai tummanharmaa, usein papumus, jouhet mustat tai harmahtavat, samoin pää ja jalat.
8. Kirjavat (Suomessa hyvin harvinaisia), karvapeitteessä on valkoisia läikkiä, kuten lehmissä. Kirjavia voi olla kaikissa väriryhmissä. Pohjavärinä pidetään värillisten läikkien ryhmäväriä. Esimerkkejä:
   • rautiaankirjava, rautiaitten pohjaväri
   • ruunikonkirjava, ruunikon pohjaväri
   • mustankirjava, mustien pohjaväri.

Hevosten tuntomerkit

Kuten lukija varmaan ennakoi, ovat tuntomerkit koiltaan ja muodoiltaan vaihtelevia ja usein epäsäännöllisiä, pohjaväristä poikkeavia, tavallisesti valkoisia, mutta joskus myös tummia tai kimoja, tai kirjavia pieniä läikkiä.

Kun hevosen tuntomerkkejä kirjoitetaan muistiin, aloitetaan aina yksilön päästä. Sitten siirrytään kaulassa, rungossa ja lopuksi jaloissa oleviin merkkeihin.

Tuntomerkit päässä

• Herasilmä: silmäterä on joko osaksi tai kokonaan valkea.
• Tähti: otsassa on valkea merkki, joka voi olla poikkeuksellisen suuri tai pieni, ja sen muotokin voi vaihdella, jolloin koko tai tuntomerkin erikoisuus on syytä mainita esimerkiksi näin: pieni tähti, kapea tähti, kimotähti.
• Tähden aihe: joitakin valkeita karvoja tähden paikalla.
• Piirto: kapea, otsasta nenänvarteen ulottuva valkea juova. Sen leveys, pituus ja muoto voivat vaihdella, ja siksi myös tässä on merkittävä talteen "tuntomerkin tuntomerkit". Esimerkkejä:
  • otsapiirto: piirto pääasiassa otsassa
  • kuonopiirto: pääosaltaan kuonossa olevapiirto
  • kimopiirto: piirron muotoinen, väriltään kimo alue
• Piirronaihe: vastaa tähdenaihetta, eli piirron paikalla ei ole varsinaisesti valkeaa tähteä, vaan ainoastaan lyhyempi tai pitempi, pitkulainen, selvästi näkyvä ryhmä valkeita karvoja.
• Laukki: leveääkin piirtoa leveämpi valkoinen alue samalla kohdalla kuin piirto, ja sen leveys on ainakin kolme sormenleveyttä.
• Lehmänlaukki: poskille ulottuva, leveä valkea alue edellä mainitulla kohdalla.
• Pilkku, eli kuonopilkku: sierainten välillä oleva valkea, usein suippo merkki.
• Jänispilkku: alahuulessa oleva valkea merkki.

Tuntomerkit kaulassa ja rungossa

Kaulassa ja vartalossa on melko harvoin valkoisia merkkejä. Merkeistä laitetaan muistiin koko ja se ruumiinosa, jossa merkki sijaitsee. Vartalossa voi olla merkkien lisäksi luomia, jotka ovat vaaleita tai kimoja, rajoiltaan epämääräisiä värialueita. Jos luomi on tumma tai musta, merkitään: musta luomi.

Tuntomerkit jaloissa

Jaloissa on usein erilaisia valkoisia merkkejä. Niiden luetteloiminen alkaa siten, että ensin mainitaan etujalan merkit oikeasta jalasta, ja sitten samassa järjestyksessä takajalat.

• Sukka: valkea merkki jalan alaosassa.
• Korkea sukka: merkki ulottuu yli säären pituuden kolmanneksen, korkeintaan etupolveen tai kintereeseen saakka.
• Matala sukka: ulottuu yli vuohisnivelen, muttei yli säären pituuden kolmanneksen.
• Vuohissukka: kokonaan tai osaksi valkea vuohinen.
• Valkea (kavion) raja (ruunu): kavioon rajoittuva vuohisen alareuna on kokonaan tai osaksi valkoinen. Jos valkeaa on vain edessä, merkitään eturaja, eli eturuunu. Tai esimerkiksi ulkosivulla oleva merkki merkitään: valkea ulkoraja, tai valkea ulkoruunu.
• Juovakavio: mikäli kaviossa on valkeita juovia.
• Valkokavio: koko kavio on valkea.

Tarkemmin sukista: mikäli sukassa esimerkiksi etuosan valkoinen alue ulottuu muita osia ylemmäksi, merkitään etupitkä sukka. Tarpeen voi olla laittaa talteen täsmennys sisä- tai vaikkapa takapitkä sukka, mikäli sukan sisä- tai takaosa on muita puolia korkeampi.

Hevosen ikä ja hampaat

Hevosyksilön ikää on selkeintä arvostella hampaita katsomalla. Nuoren hevosen ikä voidaan niiden perusteella määritellä tarkastikin. Vanhemman, yli kahdeksanvuotiaan yksilön, ikä on mahdollista arvioida hampaista vain suurinpiirtein.

Nuoren hevosen iän päättely hampaista tapahtuu pääasiassa alaleuan etuhampaiden avulla. Myöhemmin on tarkastettava molempien leukojen etuhampaita.

Etuhampaiden etumaista paria nimitetään pihtihampaiksi, seuraavaa paria välihampaiksi ja viimeistä kulmahampaiksi.

Hampaiden asento

Nuorella hevosella ovat etuhampaat lyhyet ala- ja yläleuassa, ja melkein pään poikkisuunnassa sekä keskenään vastakkain miltei samansuuntaiset. Hevosen vanhetessa hampaiden ja pään pituussuunnan muuodostama kulma pienenee. Silloin ala- ja yläleuan hampaat tulevat enemmän pään pituussuuntaisiksi. Samassa yhteydessä hampaat pitenevät ja puremapintojen muoto muuttuu.

Samalla kun hampaat hevosen vanhetessa tulevat yhä enemmän pään pituusuuntaa lähenevään asentoon, lisääntyy hampaiden pituus silmin nähtävästi.

Muita ikää ilmaisevia tuntomerkkejä

Kun hevonen vanhenee, sen pään piirteet tulevat selvemmiksi. Silmän yläpuolella olevat kuopat alkavat syvetä ja siihen seutuun alkaa ilmestyä valkeita karvoja. Vanhalle hevoselle tunnusmerkillistä on myöskin lihasten kuihtuminen: monesti jo kymmenen ikävuoden jälkeen alkavat selkälihakset laihtua. Siten hevosen selkäpii alkaa tulla teräväksi — vastaavasti nuorella hevosella se on pyöreä. Hevosen yleiskunnon selvittämiseksi riittää monesti sen juoksuttaminen tai sillä ajaminen.